Me olemme Kulti
Kulti ry on Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö.
Kulti ry ainejärjestönä
Ajaa kaikkien biolääketieteen opiskelijoiden etuja
Auttaa opiskelijoita vastaamalla opiskeluun liittyviin kysymyksiin
Järjestää monenlaisia tapahtumia
Meillä on oma kerhohuone, Kultihuone
Tarjoaa kahvia ja muita etuja jäsenistölle
Kulti ry on Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Olemme toimineet aktiivisesti Kuopion kampuksella jo vuodesta 1974. Tavoitteenamme on huolehtia opiskelijoidemme hyvinvoinnista ja oikeuksista. Toimimme yhteistyössä opiskelijoidemme, biolääketieteen yksikön, ylioppilaskunnan, Kultin Alumnit ry:n sekä alamme yritysten kanssa.
Toimintamme rakentuu esimerkiksi erilaisten työelämätapahtumien, koulutusten, ja opiskelijabileiden järjestämisestä, joita toteutame niin yksin kuin muiden ainejärjestöjen kanssa yhdessä, sillä poikkitieteellisyys on meille tärkeää. Opiskelijamme tunnistaa punaisista haalareista valkoisilla taskuilla, ja meihin törmää laajasti niin kotikampuksellamme, kuin muuallakin Suomessa.
Säännöt ja ohjesäännöt
Hallitus 2024
Kulti ry:n hallitus on olemassa opiskelijoitamme varten, joten älä arkaile ottaa yhteyttä! Kuulemme mielellämme risuja ja ruusuja, huolia ja murheita, ideoita ja kritiikkiä.
Mikäli haluat tavoittaa koko hallituksen sähköpostin välityksellä, voit lähettää viestin osoitteeseen kultihallitus@lists.uef.fi
Toimikunnat 2024
Kultilla on useita toimikuntia, jotka toimivat hallituksen alaisuudessa. Kaikille Kultin jäsenille avoin toimikuntahaku toteutetaan kalenterivuoden vaihteessa, jonka perusteella hallitus valitsee toimikuntien jäsenet. Yksi henkilö voi toimia samanaikaisesti usean toimikunnan jäsenenä. Toimikuntien puheenjohtajalta voi kysyä pääsyä toimikuntaan myös hakuajan ulkopuolella. Kukin toimikunnista voi kokoontua erikseen valittavan puheenjohtajansa johdolla muutamaan otteeseen kalenterivuoden aikana.
Toimikunnat toimivat vuoden aikana hallituksen tärkeänä apuna useampia aktiivitoimijoita tarvitsevilla sektoreilla, kuten tapahtuma-, yrityssuhde- ja viestintäsektoreilla. Toimikuntatoiminta on erinomainen matalan kynnyksen keino osallistua järjestötoimintaan kevyemmällä vastuulla. Toimikuntatoiminnasta saa hienojen kokemusten sekä työelämävalmiuksien lisäksi myös aineellisina etuina esim. toimijahintaisia lippuja Kultin pääsymaksullisiin tapahtumiin.
Mikäli haluat tavoittaa koko toimikunnan, niin on suositeltavaa ottaa toimikunnan johtajaan yhteyttä sähköpostin välityksellä. Alla ovat lyhyet kuvaukset jokaisesta Kultin toimikunnasta.
Tapahtumatoimikunta avustaa projektivastaavaa sekä tapahtumavastaavia Kultin kaikenlaisissa useampia toimijoita tarvitsevissa tapahtumissa niin ennakkovalmisteluissa kuin käytännönjärjestelyissä tapahtumapäivänä. Ensisijaisesti avustusta tarvitsevia tapahtumia ovat bileet, vuosijuhlasillis sekä useimmat sitsit. Esivalmisteluissa toiminta keskittyy materiaalihankintoihin ja niiden valmisteluihin sekä tapahtumapaikkojen yhteydenottoihin ja logistiikkaan. Tapahtumissa toimijat esim. auttavat järjestelyissä ja ovat hallituslaisten kanssa lipputarkastus- ja tarvikejakovuoroissa.
Juhlatoimikunnan tehtäviin kuuluvat Kulti ry:n hienoimpien ja merkittävimpien juhlien, eli vuosijuhlien ja Mustan Joulun, suunnittelun sekä järjestelyjen avustaminen. Toimikuntalaiset pääsevät esimerkiksi askartelemaan koristeita ja suunnittelemaan ohjelmaa, sekä auttamaan juhlapäivänä käytännön järjestelyissä. Kautensa aikana juhlatoimikuntalaiset saavat kokemusta suurten tapahtumien järjestämisestä, viestinnästä, visuaalisesta suunnittelusta ja luovasta toiminnasta päästen samalla nauttimaan vuoden upeimmista juhlista.
Työelämätoimikunnan tehtäviin kuuluvat yhteydenpito ja neuvotteleminen olemassa olevien sekä uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi toimikunta vastaa yhdessä hallituksen yrityssuhdevastaavien kanssa jäsenetujen hankkimisesta, haalarimainos- ja vuosijuhlapakettimyynnistä sekä työelämäaiheisten tapahtumien järjestämisestä. Kautensa aikana toimikuntalaiset keräävät monipuolista kokemusta myynnistä, markkinoinnista sekä viestinnästä, ja saavat paljon arvokkaita tulevaisuuden kontakteja.
Approtoimikunnan on erityisesti mukana Approventure-tapahtuman toteutuksessa. Approtoimikunta pitää huolen esimerkiksi approjen mainonnasta, yhteistyösopimuksista, materiaalihankinnoista ja muista etukäteisvalmisteluista yhdessä projektivastaavan kanssa, sekä avustaa appropäivänä appropisteellä hallitusta jakamalla appropasseja.
Mediatoimikunnan tehtävänä on avustaa Kultin viestinnän sisällöntuotantoa pääosin Instagramissa ja TikTokissa. Sisältöä tuotetaan enimmäkseen tapahtumista niin ennen sitä kuin reaaliaikaisesti tapahtumapäivänä. Tuotantoa harjoitetaan niin graafisella julkaisujen suunnittelulla esim. Canva Pron avulla kuin myös livekuvilla ja -videoilla. Julkaisuja tehdään Instagram-syötteeseen ja -tarinoihin sekä TikTok-videoihin. Toimikunta pääsee osallistumaan lisäksi vuosittain toukokuun lopulla julkaistavan Kultin jäsenlehden, Kultisanomien suunnitteluun.
Juhlatoimikunnan puheenjohtaja
Liinu Kilpeläinen, liinu.kilpelainen@uef.fi
Työelämätoimikunnan puheenjohtaja
Linda Kyntäjä, lindakyn@uef.fi
Approtoimikunnan puheenjohtaja
Mari Mäkelä, makelama@uef.fi
Mediatoimikunnan puheenjohtaja
Salli Suhonen, suhonens@uef.fi
Tuutorivastaava
Piritta Pennanen, pirpenna@uef.fi
Kunniamaininnat
Kultin kunniajäsenet ovat huomattavasti edistäneet ja tukeneet Kulti ry:n toimintaa. Kunniajäsenille yhdistys myöntää kultaisen kunniamerkin.
Kultin sääntöjen mukaan ”Hallituksen määrittelemä ansiomerkki voidaan antaa varsinaiselle jäsenelle, joka on jatkuvasti toiminut yhdistyksen päämäärien hyväksi.”
Superfuksiksi kruunataan vuosittain Mustassa Joulussa fuksi, joka on syksyn aikana osoittanut poikkeuksellista aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta Kultilaisuuteen.
”Kultin historia on syystä tai toisesta hämärän peitossa”
Kulti ry on rekisteröity jo 1974 ja se on Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen (ent. Kuopion Yliopisto) toiseksi vanhin ainejärjestö. Kultiin on kuulunut alkuvaiheissa monen eri alan opiskelijoita ja nykyinen biolääketiede on nimityksenä varsin uusi.
Nähdään Kultihuoneella!
Meillä on jäsenillemme oma kerhohuone eli tutummin Kultihuone. Huoneemme löydät Snellmania-rakennuksen toisesta kerroksesta, Café Hav a Javan läheisyydessä sijaitsevasta pommisuojasta (SN 2064). Tervetuloa tutustumaan kultilaisiin ja nauttimaan kupillinen kahvia!